SkiMac Tirol Tahkolle on myönnetty Visit Finlandin myöntämä Sustainable Travel Finland -merkki osoituksena pitkäjänteisestä työstä kestävän matkailun eteen. Olemme jo vuosia kehittäneet toimintaamme energiatehokkaammaksi ja vastuullisemmaksi. Kierrättäminen kuuluu ydinarvoihimme ja mietimme tarkkaan muita mahdollisuuksia ennen uuden hankkimista. Haluamme säästää luontoa ja resursseja tuleville sukupolville.
Voidaan sanoa että matkamme kohti vihreämpää tulevaisuutta alkoi kunnolla vuonna 2019 kun muutimme kaksi Tahkon vuokraamoamme yhden katon alle, ja siten puolitimme sähkön ja veden kulutuksemme puoleen. Olimme ottaneet jo pienempiä askelia aiemmin mm. kierrättämällä ja vaihtamalla valaistuksemme energiatehokkaaksi. Uusi yhdistynyt Skimac-vuokraamomme rakennettiin miltei kokonaan kierrätettyjä materiaaleja käyttäen. Muun muassa valaistus sekä katto- ja seinämateriaalit irroitettiin vanhoista tiloista ja asennettiin uuteen. Tästä eräänlaisesta uudesta lähtötilanteesta jatkoimme kohti ympäristöystävällisempää ja taloudellisempaa liiketoimintaa.
Vuosien varrella olemme asentaneet kolme ilmalämpöpumppua ja parantaneet energiatehokkuutta pitämällä sähkönkulutuksemme ja hiilijalanjälkemme mahdollisimman pienenä. Kierrättäminen on aina ollut tärkeä arvo Skimac Tirolissa. Kierrätämme muovit, paristot, pahvit ja kartongit, sekä henkilökunnan tiloissa myös biojätteen. Yritämme lisäksi löytää luovia tapoja kun rakennamme uutta tai korjaamme vanhaa, ja mietimme aina voisimmeko käyttää kierrätettyjä materiaaleja ennen kuin hankimme uutta.
Skimac Tirol Tahko pyrkii kaikissa toiminnoissaan tulla kasvavissa määrin ekologisesti kestäväksi ja säästää luontoa ja resursseja myös tuleville sukupolville.